Kodin tietoliikenne remonttiin? 5G ja valokuitu

Suomalaisen kodin vaatimukset tietoliikenteen suhteen jatkavat kasvamista. Tämä on vielä korostunut kevään aikana, kun kodin yhteyksillä on etätyöskennelty, etäopiskeltu ja viihdytty suoratoistopalveluiden parissa, usein samanaikaisesti.

Kaistaa tarvitaan myös toiseen suuntaan jos perheessä nuoriso tai miksei vanhemmatkin tuottavat sisältöä reaaliaikaisen suoratoiston kautta, toisin sanoen tubettavat tai livestriimaavat pelejä.

Verkot ruuhkautuvat etenkin ilta-aikaan ja viikonloppuisin. (Oman verkkosi nykytilan voit testatta Bittimittarin nopeustestillä). Tähän kysyntään vastataan laajentamalla valokuituverkkoa, ja toisaalta langattomasti uusien 5G-yhteyksien kautta.

5G on ollut puheissa jo pitkään, mutta nyt siitä alkaa Suomessakin tulla todellisuutta. Sekä Elisa että Telia ovat avanneet uudet verkot kaupalliseen käyttöön kaikissa suurimmissa kaupungeissa.

Toistaiseksi kuuluvuusalue on rajallinen, ja sillä 3,5GHz taajuuden kantama on lyhyt. Matkapuhelimella verkkoon pääsee vain noin kilometrin sisällä tukiasemasta. Rakennuksen ulkoseinään kiinteästi asennettavilla suunta-antenneilla etäisyyttä voidaan kuitenkin kasvattaa.

Etenkin suurempien kaupunkien läheisyydettä kodin tietoverkkoja uusiessa on syytä myös tutkia tätä vaihtoehtona kiinteälle laajakaistalle. Tulevaisuudessa 5G on myös valinta kohteisiin joihin kuiduttaminen on hankalaa ja kallista. Langattomien yhteyksien varaan on mahdollista rakentaa myös kodin IoT-verkko.

Suurimmassa osassa maata nopeimmat yhteydet saa kuitenkin maahan kaivettavan valokuidun avulla. Kuituyhteys on myös erittäin toimintavarma ja tasalaatuinen.

Kuituyhteyden hinta on aina tapauskohtainen. Kustannustehokkainta on jos se asennetaan useille talouksille naapurustossa yhtäaikaisesti, jolloin maankaivuu-urakka hoituu kerralla.

Operaattoreilla on ajoittain kampanjoita tietyillä asuinalueilla. Näissä hinnat voivat olla hyvinkin edulliset ja tarjous kannattaa hyödyntää.

Remontoidessa ja rakentaessa uutta toimintaa tietoverkkojen osalta säätelee Traficom määräys 65 kiinteistön sisäverkoista ja teleurakoinnista.