Kattopinnoittajan kesäpäiväkirja osa 7 – Ympyrä sulkeutuu

Valo vaihtuu vihreäksi. Fordin uuden karheat Continentalit raapivat määrätietoisesti asfalttia. On aika suunnata takaisin kotiin, tai no Ouluun, koti tulee olemaan aina Keski-Suomessa. Ajoreitin vartta ympäröiviltä pelloilta leyhähtelevä kirpakka lannanhaju saa sieraimet laajenemaan sen kokoisiksi, että putsaus onnistuisi näppärästi vessaharjalla. Seinäjoki jää hiljalleen taakse ja samalla myös tämä työkesä.

 

Matkalla vaivun ajatuksiini, mietteisiin siitä, mitä tämä kesä tarjosi kokonaisuudessaan ja miten se erosi viime vuodesta. Kaiken kaikkiaan nämä RestaKodilla vietetyt kesät olivat yhtä samalaiset kuin persujen lupaukset ennen vaaleja ja niiden jälkeen. Jos viime vuonna sai viikkotolkulla kytätä muutaman tunnin sopivaa maalausaikaa, tänä kesänä ei ollut huolta huomisesta, sillä vettä alkoi satelemaan vasta elokuussa. Kesät erosivat myös siinä, että viime vuonna reissuhommaa ei ollut yhtään, mutta tänä kesänä tuli seilattua aina Taivalkosken korvesta Joensuuhun saakka.

Koska suomalaiset ihmiset rakastavat numeroita, menneen kesän voi niputtaa myös numeroina. Se tarjosi noin satakunta työpäivää, reilut 700 työtuntia, nelisenkymmentä valmistunutta kohdetta sekä ison määrän muita hommia. Työpäivien lomassa tuli ryypättyä noin 140 vissypulloa, järsittyä noin 30 pakettia nakkeja, syötyä satakunta lihapasteijaa sekä tietenkin tärkeimpänä noin 270 banaania. Seinäjokelaisten ennustukset menivät kuitenkin pieleen, sillä tästä huolimatta, en tunnusta muuttuneeni apinaksi. Jos viime kesänä pinnoituksen osalta suoritti vielä elämänkoulun kesäopintoja, oli tämä vuosi jo aivan eri kaliiberia. Koska ylimääräinen säätäminen ja opettelu jäi pois ja Larin kanssa hommat sujuivat jouhevasti, kertyi tänä vuonna reilusti päälle 120 työtuntia vähemmän. Tämä mahdollisti myös elämää työn ulkopuolella ja kesän aikana kerkesi muunmuuassa mökkeilemään Repovedellä ja viettämään nivalalaista juhannusta. Siitä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä.

Pelkkää juhlaa kesä ei toki ollut, kun elää käytännössä rekisteröidyssä parisuhteessa työparin kanssa, tulee väkisinkin hetkiä, jolloin toisen Pikku-Kalle vitsit eivät saakaan naurulihaksia umpisolmulle. Kesän tähtihetkiin ei kuulunut myöskään se, kun kattoa alaspäin luisuessa ja valjaiden toppaamista odotellessa sekunnit olivat niin pitkiä, että ehti allekirjoittamaan Fordin testamentin ja laulamaan Kalinkan kolmannen säkeistön väärinpäin. Hääviä ei ollut myöskään kompastua ja lyödä päätä tiilipinoon. Vaikka kovapäiseksi on sanottu, kyllä Ormaxin kattotiili vei voiton ja otsa sai komean vekin. Sitäkään en tiedä, miten sain olkapään nyrjäytettyä valjaita pukiessa. Toisaalta nyrjähtihän aikanaan Turrenkulman Taunollakin selkä Metsäradiota kuunnellessa.

Itse elokuu oli jo säiden armoilla elämistä, mutta saimme kuitenkin kuutisen kohdetta valmiiksi. Joku voi ihmetellä sitä, miksi pinnoituskausi on niin lyhyt. Kesän mittaan aamukaste alkaa viipyilemään pidempään ja samaten myös iltakosteus saapuu yhä aiemmin. Tämä supistaa jatkuvasti aikaikkunaa maalauksen osalta, eikä paljoa elokuuta pidemmälle voi tätä hommaa ainakaan täällä pohjoisessa jatkaa vaikka kelit säilyisivätkin lämpiminä.

Kesän viimeisen työviikkoni vietin Seinäjoella, työmaalla, jossa kaikki mahdollinen mahdoton on mennyt pieleen. En tiedä mikä on se Murphyn laki, joka saa aina kerran kesässä kasautumaan kaikki epäonnistumiset yhdelle työmaalle. Kyseenomaisessa paikassa oli sattunut epäonnistunut pinnoitus, paluumatkalla hirvikolari, maalausvaiheessa posahtanut ruisku sekä hajonneita pesureita, kunnes helpoimmaksi vaihtoehdoksi on nähty tiilien vaihto. Jotta homma ei olisi näin helppoa, kesken tiilien purkamisen alkoi satamaan vettä. Tilanteessa ei auta kuin pressutus ja homman jatkaminen seuraavana päivänä. Tiiliä purkaessakin kihosi kylmä hiki ryppyreiän ympärille, kun pala tiiltä tipahti terassilasituksen päälle. Onneksi tästä selvittiin säikähdyksellä. Lopullinen piste iin päälle saatiin, kun katon purettuamme sormet syyhyten odottelimme uusia tiiliä. Tiilet toki olivat Lahdessa – rekka Alahärmässä.



Lähestyessäni Oulua, mieleen hiipii pikkuhiljaa tietynlainen haikeus. Kesä on nyt takana ja on aika suunnata takaisin tradenomiopintojen pariin, myös Lari aloittaa opinnot pyörrekierreinsinööri opintojen parissa. On aika nostaa hattu korkealle ja kiittää kaikkia lukijoita, sekä RestaKotia tästä hienosta blogimahdollisuudesta ja upeasta kesästä. Olen saanut paljon positiivista palautetta sekä myös muutamia rakentavia palautteita, joita mielellään kuuntelee. Mikäli tunnet palavaa halua lukea juttujani jatkossa, surffaile osoitteeseen poikamiehenmielenmaisemaa.blogspot.com, tai ota Instasta seurantaan @taurijuissi. Päivittelen blogia säännöllisen epäsäännöllisesti.

On jo ilta, kun saavun Ouluun ja käännyn kämpän pihaan. Nappaan kupillisen kahvia ja istahdan terassille katselemaan taivasta. Elämä johdattelee ihmeellisiä polkuja, sillä myös edelliskesä päättyi Seinäjoelle samaan kotimatkaan ja samoihin tunnelmiin. En tiedä mitä elämä tuo jatkossa tullessaan, mutta tuo hetki on symbolinen merkki siitä, kuinka näiden kahden Restalla vietetyn kesän kohdalla – ympyrä sulkeutuu.

 

Kiitos!

-Juuso Tauriainen

Back to top