Kattopinnoittajan kesäpäiväkirja osa 6 – Kulttuurielämää

Tersetuloa hyvät ystävät ja kylänmiehet! Ja naiset. Ja henkilöt. Koska kesä etenee vauhdikkaammin kuin vesijetti Saharassa, on taas yksi kuukausi takanapäin. Tässä hieman muistelmaa kuluneesta, aavistuksen lämpimähköstä heinäkuusta.

Siltä varalta, että et koskaan ole käynyt Taivalkoskella, voisin hieman kuvailla paikkaa. Taivalkoskella on hotelli, pari kauppaa, järvi, metsää, mäki, vähän lisää metsää, sekä poroja ja ihmisiä suunnilleen saman verran. Lisäksi sieltä löytyi myös iso rivitalo, joka oli heinäkuun ensimmäinen kohteemme. Näin asentajan näkökulmasta rivarit ovat varsin mukavia, koska yleensä ne ovat loivia ja matalia kohteita, joissa on paljon pinta-alaa. Tästä inspiroituneena lähdimme kolmen miehen voimin tavoittelemaan taivalkoskelaista unelmaa.


Ensimmäisenä päivänä Lari ja Joona pitivät huolen siitä, että pesu sujui vauhdikkaasti, sillä välin kun jynssäsin omaa osuuttani kauemmin kuin kalapuikkoviiksiamis Corollaansa. Pesurin huono paine tekee sen, että kattoon jää herkästi likaa ja jotkut tiilet voi joutua pesemään pariin kertaan. Tämä hidastaa hommaa huomattavasti, ja samalla myös se niin sanottu orava alkaa pikkuhiljaa hiipimään kohti muuntajaa. Onneksi pienten virittelyjen jälkeen homma alkoi toimimaan ja loppuillan paineet olivat taas kuin kuusikymppisellä ikisinkulla. Rivarin väki oli varsin mukavaa ja ystävällinen pariskunta tarjosi myös kahvit työpäivien lomassa. Pesuvaiheessa joihinkin ikkunoihin lensi hieman köntsää ja ikkunoita puunatessani ulos astui hämmentyneen oloinen rouvashenkilö, sillä ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen hän oli nähnyt ikkunasta ulos. Vuolas kehuminen toi hieman lisäpaineita, sillä ikkunanpesussa on sama homma kuin vieraan luona vessassa käymisessä: ujous iskee helposti ja raitoja ei kehtaa jättää.


Taivalkoskella saimme myös tutustua paikalliseen kulttuuriin, sillä samaan aikaan paikalla oli käynnissä Päätalopäivät. Saimmekin joka ilta tuudittautua uneen kevyen jodlaamisen ja esitysten lumoamina, sillä kesäteatteri sijaitsi aivan huoneemme nurkalla. Tapiskalla vietetyn viikon jälkeen matka jatkui Juvalle, Wehmaan Kartanolle, jossa oli parin päivän reklamaatiokorjuu. Homma ei kummoisesti toimenkuvastamme poikennut, lämmintä oli enkä kadehtinut yhtään viereiseillä mustalla peltikatolla häärääviä kavereita. Paistinpannulla istuminenkin olisi kuulemma ollut viileämpää hommaa. Työn lomassa tuli koettua myös kuuluisa Wehmaan Kartanon Teahouse. Teetä tosin en juonut, mutta paikan mehua ja jäätelöä voin suositella.


Heinäkuu oli varsin kaksijakoinen ja alkukuukauden maalaisromanttinen elämämme vaihtuikin loppukuuksi suurkaupungin valojen loisteeseen. Samalla pääsi taas tekemään tuttavuutta tuon edellisblogissa mainitun Naton päämajan portin kanssa. Saapuminen takaisin tuolle Tuusulan hallin portille oli kuin kohtaisit vihatun eksäsi ruokakaupassa: et todellakaan toivonut näkeväsi, mutta hammasta purren yrität estää sappikiviäsi kolahtamasta yhteen, ja nöyrää naamaa näytellen pyrit pääsemään eteenpäin. Vantaalla majoituimme hotellissa, joka ensisilmäyksellä aiheutti Larin kaltaiselle metsämiehelle harmaita hiuksia. Liian pramea ympäristö iski alitajuntaisen kaipuun takaisin Taivalkosken takamaille, eikä sitä hälventänyt edes hieno illallinen, ilmastoitu hotellihuone ja hyvä aamupala.

Reissuiltojen ratoksi oli mukavaa lukea uutisia helteistä. Kaikille jotka eivät helteistä piittaa, voin yleisesti sanoa, että myös katolla tarkeni. Otin myös ihan tietoisen riskin, ja nakkasin pitkät kalsarit menemään jo kuukauden puolivälissä. Mustan katon maalaus oli myös hieman lämpöistä hommaa, varsinkin kun kerran juomapullo unohtui katolle ja se piti käydä varovasti sukkasillaan hakemassa. Kyseisen kikkailun jälkeen tiedän täsmälleen, miltä tuntuu kävellä tulisilla hiilillä. Etelässä törmäsi myös suriseviin paholaisiin, ampiaisiin. Joskus elämässä on tilanteita, jolloin joutuu tekemään nopeita päätöksiä. Tällainen on esimerkiksi se, kun vedät vahingossa maaliruiskalla ampiaispesään. Reaktioaika oli varmasti nopeampi kuin legendaarisella Hasekilla, ja kaikkien ympäristöaktivistien iloksi tunnustan auliisti syyllistyneeni ampiaisten maaliruisku-massamurhaan. Vetoan kuitenkin asian tiimoilta lailliseen itsepuolustusoikeuteen.


Kaiken kaikkiaan heinäkuu oli varsin mukava, valmiita kohteita tuli kuutisen kappaletta, Suomea tuli seilailtua ympäriinsä ja kulttuurikokemuksia kertyi aina Taivalkosken Päätalopäiviltä viihdekeskus Flamingon hienoihin ravintoloihin asti. Ravintoloista ja työhyvinvointipäivien tarjoiluista tarttui myös omaan ruokavalioon ripaus kulinarismia, nykyään olen uskaltanut laittaa makaroniin suolan lisäksi ketsuppia, unohtamatta suolakurkkuja ja ananasta. Kesä on jo pitkällä, eikä töitä ole jäljellä kuin muutama viikko.  Vaikka kesän aikana on tullut tehtyä monenmoista, ehdottomasti suurin saavutus on se, kun eräänä hallipäivänä Lari kasasi ikean lipaston kiirehtimättä alle tunnissa. Koettakaapa itse perässä.

Blogiterveisin,

-Juuso Tauriainen

Back to top