Kattopinnoittajan kesäpäiväkirja osa 3 – Paluu menneisyyteen

Kesäisen lämpimästi tervetuloa takaisin blogin pariin!

Perimätiedon mukaan Seinäjoella asui kerran mies, joka tienasi elantonsa veneitä tervaamalla. Vuosikausia hommaa tehtyään mies kuitenkin kerran erehtyi ja tervasi lasikuituveneen. Vene ei tervauksesta tykännyt ja koeajolla tulppa falskasikin kuin Estonian keulavisiiri. Tämän myötä koko himmeli upposi Lappajärveen nopeammin kuin norsu lentohiekkaan. Mies pääsi uimaan maalle ja istahti alas hengähtämään. Epähuomiossa hän kuitenkin laski tervaisen persuksensa muurahaispesän päälle. Tästä muotoutui käsite tervapesä.  Miten tämä opettavainen tarina liittyy kattopinnoitukseen? Ei mitenkään. Seinäjoki sen sijaan liittyy, joten tästä pääsemme isäukon Transittiakin lahommalla aasinsillalla itse asiaan.

Helteinen toukokuu vauhditti hommiamme Oulussa niin, että toukokuun viimeiseksi viikoksi saimme ohjeistuksen lähteä Seinäjoelle, viime kesänä alkaneen pinnoitusurani lähtöpaikalle. Reissun suunnitelmana on maalata kolme peltikattoa, mutta suunnitelmat muuttuvat jo alkumetreillä. Yhden katon maalit nimittäin eivät ole vielä tulleet. Pienen palaverin jälkeen lähdemme matkaan ja otamme heti alkumatkasta tankin ja gallonat täyteen lörsää, ettei myöhemmin tule yllätyksiä. Saavumme helteisenä iltapäivänä Kauhajoelle ja jututamme hieman talonväkeä. Heti huomaa tulleensa Etelä-Pohjanmaalle, sillä murresanojen määrää on pienen ihmisen hankala ymmärtää. Yhtä pahaan kielimuuriin en törmännyt edes viime talvena Australiassa seikkaillessani.

Kielimuurista aiheutuneiden väärinkäsityksien jälkeen alamme töihin. Kyseessä on luultavasti Kauhajoen suurin kesätapahtuma, päätellen siitä yleisömäärästä, jonka keräsimme kattoa pestessä. Katsojia olikin parhaimmillaan viisi. Tiilikaton korkeapainepesusta poiketen peltikatot pestään harjaamalla ja ammoniakilla, joka haisee pahemmalle kuin kahden viikon helteiseltä metsäleiriltä palaava varusmies. Auringossa pelti kuivaa myös nopeasti ja muutaman tunnin kuivamisen jälkeen aloitamme pinnoittamisen. Pelti- ja tiilikaton pinnoituksessa on muutamia teknisiä eroja, mutta perusidea on molemmissa sama. Maassa on korkeapaineruisku, jonka imukärsä työnnetään maaliastiaan. Ruiskusta lähtee kaksi letkua, jotka kiskotaan katolle. Näiden letkujen päässä on itse maalipistoolit. Ruisku pumppaa maalit letkuja pitkin pistooleihin, joista maali lähtee leveänä suihkuna katolle. Tämä tekee itse maaluusta melko nopeaa. Kaikkialle ruiskulla ei kuitenkaan pääse, joten pienet paikat on maalattava käsikopelolla.

Pinnoittajan hommassa on aina varauduttava myös suunnitelmien muutoksiin, sillä monet liikkuvat tekijät vaikuttavat työhön. Sää on näistä suurin osatekijä. Yhtenäkin päivänä tuuli niin, että katolle noustessa viima puhalsi viimeisetkin täit pulisonkien nurkasta. Tuulisella kelillä tulee myös suojausten kanssa ongelmia; kun viidettä kertaa kiinnität samaa pressua paikalleen, alkaa niin sanotusti orava käristymään muuntajassa. Tällöin on parempi luovuttaa suosiolla ja siirtää kohde seuraavaan päivään. Myös Seinäjoella suunnitelmat muuttuivat, sillä seuraavan päivän kohteena ollut peltikatto oli ruosteisempi kuin Titanicin ankkuri. Hetken ihmettelyn ja soittelun jälkeen toteamme, ettei kohdetta voi tehdä. Yksittäiset ruostekohdat voidaan hioa ja korjata, mutta pellin kokonaisvaltaista mädäntymistä ei pysty pinnoituksella korjaamaan. Tällöin on vain asiakkaalle hellävaraisesti ilmoitettava, että tämä katto tarvitsee kasan dynamiittia pinnoituksen sijasta.

Korvaava kohde kuitenkin löytyy ja kyseenomainen katto saakin kyseenalaisen kunnian olla kesän likaisin tähän mennessä. Lievästi kärjistettynä katosta irtoaa sellainen määrä ryönää, että työautoon lastatessa Citikka lähtee keula pystyssä pihasta. Pihankin saamme hyvin siivottua, vaikka se oli alkuun kuin kurssistaan eksyneen ohjuksen jäljiltä. Hallille saapuessa tapaamme viime kesän karvanaamat, työparini Timo Immosen, lempinimeltään herra puolikuppi, sekä Niko Rinta-Ahon. Puolikuppi tulee siitä, että Timpalla jää aina puolet kahvimukista juomatta. Aika kuluu mukavasti kuulumisia vaihdellessa ja hallilla vaikuttaisi olevan kaikki ennallaan surullisenkuuluisaa huussia myöten, joka meni tukkoon vähintään joka toisella asiointikerralla. Jutustelun jälkeen on pakko suunnata reissun viimeiselle työmaalle Vaasaan. Reissussa työpäivät venyvät helposti pitkiksi, koska kiirettä hotellille möhlöttämään ei ole. Vaasan kohde on melko suuri, mutta pätevän työparin ansiosta isommatkin työmaat sujuvat kohtuuajassa ongelmitta. Ystävällinen suomenruotsalainen pariskunta tarjoaa myös kahvit voileivillä, onneksemme ilman Surströmminkiä.

On toukokuun viimeinen päivä, kun saamme kohteen valmiiksi ja lähdemme Vaasasta ajelemaan kohti Oulua. Maisemia katsellessa vaivun hiljalleen ajatuksiini. Mietin mennyttä toukokuuta, joka oli kelien osalta tähän hommaan täydellinen. 21 työpäivän aikana saimme pinnoitettua 12 täysin valmista kohdetta, joka on jo itsessään nelinkertainen määrä viime heinäkuuhun verrattuna. Matkan varrella mieleen tulvivat myös kaikki viime kesän muistelot, Seinäjoen jatkuvat vesisateet, haastavat työkohteet, mukavat työkaverit…  Aika näyttää sen, onko Duudsonipitäjään enempää reissua tiedossa, mutta ainakin tällä erää siellä oli mukava piipahtaa ja tehdä samalla pieni, Paluu menneisyyteen.

-Juuso Tauriainen

Back to top