Kattopinnoittajan kesäpäiväkirja osa 2 – Pesumiestä vaisto vie

Buenas tardes amigos y bienvenida! Tässä tervetulotoivotuksessa onkin lähes kaikki Willeristä oppimani espanja, loput sanat ovatkin sen verran vulgäärejä, ettei niitä uskalla edes äidin kuullen punastumatta sanoa.  Itse asiaan, pinnoituskausi on startannut ja ensimmäiset kaksi viikkoa ovat takana. Ensimmäiset viikot kuluivat lähinnä kattojen pesun parissa, joten keskityn tässä blogissa pesuhommiin ja ensi viikkojen työtunnelmiin. Ohessa tarinointia työpäivien parista, olkaa hyvä.

Kuvassa Oulun teho duo, Lari Pitkänen (vas.) ja allekirjoittanut (oik.)

On huhtikuun viimeinen päivä. Herätyskello soi. Nousen ylös uneliaan murmelin tavoin ja kiskaisen vaatteet niskaan. Ilma näyttää sen verran kylmälle, että nykäisen myös erotiikan tappajat jalkaan (pitkät kalsarit). Nakkaan banaanin ylähuuleen ja lähden ajelemaan hallia kohti. Lähestyn työmatkan ainoita liikennevaloja, jotka ilokseni vaihtuvat vihreäksi. Edes vaihdetta ei tarvitse pykältää alemmas, sillä Fordin 2 -litrainen turbodiesel vääntää kuin hirvi p*skalla. Kaarran pomppuiselta hiekkatieltä maalipurkkien varjostaman hallin pihaan, parkkeeraan auton Rosbergin Kekeäkin nopeammin ja kävelen hallin ovelle. Vetäisen syvään henkeä, lipaisen banaaninjämät huulilta, aukaisen oven ja astun halliin sisään. Olo on kuin kotiin tulisi.

Heti alkuun pidämme palaverin tulevasta kesästä, tulevista työkohteista, työkaluista ynnä muusta työhön liittyvistä asioista. Tällä hetkellä Oulun porukasta löytyy asennuspäällikkömme Joel Niskanen, tuttavallisemmin iso J, meidän asentajien nokkamies Jani Koski, vähän pienempi J sekä myyjät. Totta kai joukkoon kuuluu myös ensi kesän pinnoituskaverini, Lari Pitkänen.  Lari on leppoisa ja huumorintajuinen kaveri sekä työmiehenä hän on kovempi kuin suutarin pajavasara. Työmaalla Larin löytää sieltä, missä Jaakkoteppo raikaa. Lari on laittanut auton valmiiksi ja palaverin jälkeen lähdemme ensimmäiselle työmaalle intoa täynnä kuin virolaiset vappupallot. Varatiilet unohtuvatkin matkasta, joten haemme volttilähdöllä vauhtia työmatkaan, samalla nappaamme läheiseltä huoltsikalta myös pesureiden tankit täyteen lörsää.

Pesutyössä kaava on melko simppeli. Mukana on kuution kokoinen vesipönttö, joka valutetaan täyteen ulkohanasta. Pöntöstä vesi ohjataan kahdelle bensalla toimivalle korkeapainepesurille. Pesureista lähtee useamman sadan baarin paine, jota tehostetaan turbosuuttimella. Kansankielellä tämä tarkoittaa sitä, että kun pesurilla nykäisee vahingossa jalkaan, saa mieli mustana hetken aikaa hyppiä yhdellä jalalla turkkilaista sadetanssia. Onneksi tätä rituaalia ei satu kuin kerran pari kesässä. Vesipytyn täyttymistä odotellessa tarkastetaan aluskatteen kunto ja hoidetaan tarvittavat suojaukset.

Pytyn täytyttyä kiskotaan kurakamppeet niskaan, valjaat päälle, vedetään letkut katolle ja tärskäytetään pesurit käyntiin. Katto pestään kronologisessa järjestyksessä niin, että tiilien saumat ovat aina pesijän edessä, ja pesijä etenee pestyä pintaa pitkin. Pesty pinta on aina pitävämpi, sillä kastuessaan likainen tiili on liukkaampi kuin korttelikyylän ajatus.  Pesun jälkeen on edessä monesti armoton siivoaminen, jonka pituus riippuu aivan katon likaisuudesta. Ensimmäisen kohteen saalis oli useampi säkillinen havunneulasia ja sammalta. Voikin sanoa, että pesu tuli tarpeeseen.

Ensimmäinen kohde oli suhteellisen helppo, joskin Larin ikkunanpesutaidoista huomasi, että nuoruuden siivouspäivinä on livistetty kotoa. Onneksi asiaan tuli roima parannus. Jatkoimme helpoilla kohteilla, kunnes vastaan tuli hieman prameampi pytinki. Pihamaalle astuessa ei voi olla ihmettelemättä, sillä talo on korkeampi kuin Hjalliksen veroprosentti. Korkeus aiheuttaa oman haastavuutensa, sillä se tekee suojaamisesta huomattavasti hankalampaa. Onneksemme aluskate on varsin mallikkaassa kunnossa ja rännit ovat viimeisen päälle, joten pitkän päivän jälkeen saamme ison katon pestyä. Päivää piristi myös ystävällisen asiakkaan tarjoamat kahvit.

Työpäivän jälkeen poikkean postittamaan veroilmoituksen. Yksinkertaisesta hommasta mielenkiintoisen tekee se, että kaupan kulmalla on postilaatikko ja roskalaatikko vierekkäin. Voitte vain arvata, kumpaan lappuni epähuomiossa työnsin. Toivon hartaasti, etteivät ihmiset muodostaneet käsitystään RestaKodista sillä perusteella, että eräänä toukokuun iltana yksi heidän työntekijöistään tavattiin Cittarin kulmalla olkapäitä myöten roskista tonkimassa. Dyykkaus kuitenkin onnistui ja miljoonien arvoiset kilometrikorvauslaput lähtivät lopulta oikeaan osoitteeseen.


Käymme pinnoittamassa pesemämme linnan katon seuraavana päivänä ja saamme taas viettää tauon kahvitarjoilun kera. Samalla käy myös ilmi, että Larilla on syntymäpäivä. Saamme pinnoituksen valmiiksi illansuussa, sekä palkaksi isot kiitokset ja pullon kuplivaa. Lari saa asiakkailta synttärilahjaksi myös hienon samppanjapullon. Näin kaunis ja pyyteetön työmiehen huomioiminen on uskomattoman hienoa ja tuo valtavan lisäbuustin työntekoon. Muutenkin kesän mittaan tapaa mahtavia ihmisiä ja heidän kohtaamisensa on iso osa tätä työtä. Samalla he ovat suurimpia syitä siihen, miksi jaksaa painaa pitkääkin päivää kesän mittaan. Kuten edellä mainitussa tapauksessa, yksi suurin motivaattori työssä on se, kun voi lähteä työmaalta mielessä asiakkaan lausuma iloinen, aito ja lämmin… Kiitos.

-Juuso Tauriainen

Back to top